Erään kummin tarinaa

SYKSYINEN TAPAAMINEN

Lehdet puissa ovat alkaneet jo kellastua. Kyllä

totta se on, syksy on taas saapunut keskuuteemme.

Illat jo vetävät meidät tummaan verhoonsa,

sytytämme kynttilöitä sekä tunnelmavaloja pihapiireihin.

Tässä syksyn tunnelmassa on tärkeä myös muistaa

yksinäiset ihmiset ja vanhukset.

Näissä syksyisissä tunnelmissa, askel askeleella

suuntaan kohti veteraanikummityttöjeni talon ovea.

Aivan! Sisäänpääsy ei jälleen ole ihan yksinkertaista,

mutta onnistuuhan se lopulta.

Veteraanikummityttöni näyttääkin ihanan pirteältä tänään.

Ei tällä kertaa ole sängyssä, vaan istuu reippaasti pyörätuolissa.

Hän näyttää silminnähden ilahtuneelta vierailustani.

Hetken kahdestaan kuulumisia läpikäymme ja päätämme,

että on aika mennä kolkuttelemaan toisen kummityttöni ovea.

Oi, hän ilahtuu.

Sanoo juuri ajatelleen minua, kummia ja pitkäaikaista ystäväänsä, tätä toista veteraanikummityttöäni.

Ikää on kovasti kertynyt näille kummitytöille ja vointien läpikäymisissä ja

viime aikaisissa lääkärikäynneissä ja tapahtumissa onkin kerrottavaa. You need to know about a sizzling hot slot.

Voisinpa heidän vointiaan ja oloaan parantaa, mutta se ei valitettavasti onnistu,

muuten kuin näin hempein menetelmin,

yhteisillä hetkillä, keskusteluilla, kahvitteluilla ja halauksilla.

Siinä se pari tuntia taas hupsahtikin.

Laitan toisen heistä pyörätuolista sänkyyn lepäilemään ja

toisen saatan omaan kotiinsa ja hetken kahdestaan vielä hänen kanssaan.

Halaus kummityttöni. Toivottavasti meillä on vielä monta tapaamista jäljellä.